Blogimme:
Muutos on mahdollinen

  • Kulkukoira, yksinäinen susi, tulitikkutyttö…

    Olen elänyt elämäni muuttolaatikoiden keskellä. Muutimme jatkuvasti lapsuudenperheeni kanssa, ja kotoa muutettuani olen jatkanut samalla mallilla, tahti kiihtyen muuttamista paikasta ja kaupungista toiseen. Lapsuudenperheeni oli jatkuvassa muutoksessa koko ajan: lapsia syntyi parin vuoden välein, ja muuttoja tehtiin parin vuoden välein, joskus useamman kerran vuodessa. Yrityksiä perustettiin ja lopetettiin. Isäni loukkasi itseään onnettomuuksissa usein. Elämämme oli…

  • Tulit tänne elämään

    Ulkona hämärtyy. Katu täyttyy liikenteestä, joka avautuu kahvilan suurista ikkunoista. Tunnen sydämeni ja laskeudun tietoisemmin kiitollisuuden äärelle. Mietin kohtaamisia. Ihmisiä, joilla jokaisella on meille opetettavaa itsestämme. On uskomattoman kaunista, mitä ihmiset voi meissä avata, jos vain olemme sille avoimia. Kun valitsemme pysyä sen äärellä silloinkin, kun se tuntuu hankalalta ja kohdata siitä yhdessä. On helppo…

  • Hyvällä vai pahalla tahdolla?

    Oletko kuullut riisitestistä? Se toteutetaan siten, että kahteen samalla tavalla pestyyn ja puhdistettuun purkkiin laitetaan keitettyä riisiä ja kannet. Toiselle purkille kohdistetaan pahansuopuutta, arvostelua, haukkumista, kiroilemista ja sen sellaista. Toiselle purkille kohdistetaan kauniita sanoja, arvostusta, empatiaa ja muuta hyväntahtoista. Mitä tapahtuu? Purkkiin johon on kohdistettu pahansuopuutta, alkaa yllättävän pian ilmaantua hometta ja kohta se onkin…

  • Isän tehtävä

    Isän tärkein tehtävä on antaa turva. Olla rajat hyökkäykselle ja väärälle käytökselle. Suojella. Olla luja ja järkkymätön. Puolustaa. Mitä on tapahtunut tälle miehiselle voimalle, joka mahdollistaa turvan luomisen? Missä on miehet, jotka puolustaa? Laittaa lopun vääryydelle? Älähtää silloin, kun on tarvis? Isähaava virtaa kaikissa sodan jälkeläisissä. Se on haava, joka tulisi rakkaudella hoitaa, mutta on…

  • Käsitykseni rakkaudesta

    Noin kymmenen vuotta sitten, valtavan suuren tuskan keskellä, aloin janota rakkauden olemuksen ymmärtämistä. Elämässäni moni osa-alue oli tuolloin täysin pielessä, eikä se, mistä puhuttiin rakkautena, toteutunut oikeasti elämässäni, vaikka niin olin luullut. Olin jotenkin hassulla tavalla luullut ja uskonut, että rakkaus vain ilmestyy jostain ja pysyttelee vaikkapa parisuhteessa aivan kuin itsestään ja pitää parisuhteessa olevasta…

  • On aika kertoa toista tarinaa

    Moni meistä on kokenut kipua ja monelle meistä sen kivun juurisyyt ovat kaukana sieltä, missä sen tällä hetkellä kokee. Me toistamme samaa uudelleen ja uudelleen -yritämme korjata sen, mikä kauan sitten on jäänyt kesken. Minä ainakin toistin. Uudestaan ja uudestaan. Lopulta tuli kohta kun kaikki romahti ja ymmärsin, että voin kirjoittaa uuden tarinan. Ensin oli…

  • Ihmisviisaus

    Tuli tänään vastaan itselleni uusi käsite, kun eräs halusi saada tavata jonkun ”ihmisviisaan” henkilön. Jäin miettimään, mitä se voisi tässä omassa kontekstissa olla. Mitä olisi olla ihmisviisas? Tuli mieleen, että tuohan on monella tavalla hyvä sana. Ollakseen ihmisviisas tarvitsee olla ihminen, siis inhimillinen. Voi olla keskeneräinen ja erehtyväinen, jotenkin ehkä kokemuksesta ja kompastuksesta oppinut. Ei…

  • Kuolema kuuluu elämään ja elämä kuolemaan

    Lähestyvä pyhäinpäivä näyttää pysäyttävän minut vuosi vuodelta syvemmin. Ei ehkä vähiten siksi, että lähimenneisyydessäni on ollut paljon kuoleman kautta koettuja menetyksiä. Nämä menetykset ovat varmasti osaltaan saatelleet minua kohtaamaan omaa suhdettani kuolemaan ja erityisesti siitä nousevaan suruun. Kuluneen kymmenen vuoden aikana läheltäni on kuollut kaksitoista ihmistä. Toisaalta niin läheltä, että suru on mykistänyt ja tuntunut…

  • Mitä läsnäolo tarkoittaa?

    Mielen uskomukset luovat kuvitteellisen todellisuuden, mutta onko uskomusten luoma todellisuus todellinen? Todellisuus ei ole sellainen kuin minä tai sinä kuvittellaan sen olevan. Todellisuus on sellainen kuin se on. Ihmismielen uskomukset luovat henkilökohtaisen kokemuksen todellisuudesta. Mielen projisio ei kuitenkaan ole todellisuuden perimmäinen luonne. Vasta läsnäolon hetkessä, ajatusten hiljentyessä mielen tyhjyydessä ja hiljaisuudessa todellisuus voi näyttäytyä puhtaana,…

  • Kuinka voi kasvaa takaisin lapseksi?

    Jos ihminen kokee ettei voi hyvin, on tyypillistä, että katsotaan ympärille ja etsitään syyllistä ulkopuolelta. Ihminen itse on kuitenkin oma tunneilmapiirinsä. Tunteet ja pahoinvointi joita koen, on sisälläni. Ne eivät synny ulkopuolellani. Siksi lopulta minä itse olen se, joka olen vastuussa itsestäni ja siitä missä ilmapiirissä olen, ei kukaan ulkopuolinen. Toki omaan vointiin liittyy mitä…

  • En enää uskonut siihen mihin minut oli kasvatettu

    Lapsena näin toistuvasti unta, jossa heräsin auringon paistaessa siniseltä taivaalta. Ikkunasta avautui turkoosi meri. Melkein itkin pettymyksestä herättyäni omassa sängyssä kotona. Aurinkomatka edusti minulle jotakin täydellistä onnea, keveyttä ja luksusta. Päivettyneenä palaavat luokkatoverit letitettyine hiuksineen toivat tuulahduksen paratiisista minunkin ulottuvilleni. Myöhemmin kouluumme tuli vierailulle lähetyssaarnaaja. Tarinat tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Halusin pois jatkuvasta kontrollista. Halusin…

  • Aika…

    Olen viimeisten viikkojen aikana ja erityisesti eilen, ollut jälleen vahvasti sen teeman äärellä, miten tahdon aikaani täällä toteuttaa? Miten käytän aikaa vai käyttääkö aika minua? Elänkö itseni näköistä elämää, uskaltaen toteutua niin, että elämä tapahtuu minua varten? Aika sinänsä on absurdi käsitys ja samaan aikaan hyvin totta – aika tällä elämänkierroksella on rajallinen ja jossakin…

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.