Blogimme:
Muutos on mahdollinen

  • Rakkauden tarve kaiken takana

    Ihminen kaipaa rakkauden (eli hyvän tahdon) piiriin aivan aina. Siitä hetkestä lähtien kun ihminen syntyy, aina siihen hetkeen asti kun ihminen kuolee. Jossain kohtaa syntymän ja kuoleman välissä tuo rakkauden piiriin kaipaaminen kuitenkin unohtuu. Se ikäänkuin hämärtyy ja peittyy häpeän ja pelon synnyttämien vaatimusten ja suoritusten alle. Tuon rakkauden piiriin kaipaamisen tilalle aletaan kyhäämään kaikenlaista…

  • Jokainen ansaitsee mahdollisuuden,

    sillä kaikki eivät ole saaneet ensimmäistäkään. Näin sanoo Kaisa Tammi, naisvankilan johtaja. Luin hänen kirjansa Naisvankilan pomo keväällä ja vaikutuin hänen inhimillisestä tavastaan tehdä työtään sekä pyrkiä kohtaamaan ihminen tekojensa takana. Nyt tuo otsikko jossain lehdessä pysäytti lukemaan lisää.  Hän sanoo: teen työtä ihmisten kanssa, joiden on virallisesti todettu tehneen pahaa eli rikoksia. Kaikki pahat…

  • Nyt riittää!

    No mikä? Toisten miellyttäminen ja rajoittava kiltteys! Kuinka monesti olenkaan elämässäni sanonut kyllä vaikka olisi pitänyt sanoa ei. Helposti innostuvana ihmisenä kyllä – sanaan sisältyy myös jotain, jota oikeasti haluankin. Siinä onkin se haastavin osuus. Tällöin helposti ylittää huomaamattaan omat rajat ja sitten ihmettelee kun väsyy ja uupuu. Mikä oikeastaan on perimmäinen syy sanoa kyllä…

  • Säilynkö mielessäsi silloinkin kun en näe sinua?

    Sain kesälomani aikana muutaman viestin terapia-asiakkailtani. Joku tarvitsi kannustavia sanoja, joku tahtoi ilmaista jotakin itsestään, joku ehkä kokeilla onko suhteemme yhä olemassa pitkähköstä erossaolosta huolimatta. Sanon aina loman alkaessa, että yhteydessä saa viestitse olla tarpeen tullen  lomallakin. Joskus terapeutin loma osuu kohtaan, jossa terapeutin poisjääminen omasta arjesta voi tuntua turvattomuutena tai epäoikeudenmukaisuutenakin: kun tarvitsee toista…

  • Pitkä vai lyhyt terapia?

    Keskustelua terapioiden pituudesta nousee aika ajoin julkisuudessa ja usein asiakkaiden kanssa. Miksi meidän tarvitsee käydä jopa vuosikausia keskustelemassa saman tyypin kanssa, vaikka jutut alkaisivatkin kiertää jo kehää, eikä mitään ”uutta” tunnu ilmaantuvan. ”Olen kuullut tämän aiemminkin, miksi tässä puhutaan taas näistä samoista aiheista” ovat hyvin normaaleja ajatuksia terapia-asiakkaan päässä. Näin ainakin itselläni oli kun kävin…

  • Matka jatkuu. Elämä jatkuu.

    Perjantaina sain käteeni todistuksen nelivuotisesta Ihminen tavattavissa-terapeutti ITT® koulutuksesta. Viimeiset lähipäivät olivat osaltani kaksi vuotta sitten, mutta lopputyöhön tarttuminen oli hankalaa. Prosessi sekin. Keväällä innostuin kirjoittamisesta ja sain työni valmiiksi pari tuntia ennen määräaikaa. Minulle tämä aika on ollut syväsukellus itseeni. Rehellistä katsomista sisimpääni, sukupolviketjussa kulkeviin tunnetaakkoihin, erityisesti häpeään. Niistä johtuvien omien selviytymisstrategioiden tunnistamista ja…

  • Kevätjuhla ja todistusten jako

    Neljän vuoden reissun päätteeksi sain eilen käteeni Tommy Hellsten -instituutista Ihminen tavattavissa- terapeutin ITT® paperit! Olen äärimmäisen iloinen, kiitollinen ja ylpeä siitä että, olen taapertanut rohkeasti ja avoimesti neljä vuotta kohti itseäni ja omaa sisintäni. Olen etsinyt vastauksia, tutkinut menneisyyttäni. Katsonut peilistä kuvastuvaa pientä pellavapäistä poikaa syvälle silmiin. Olen vastuullisena aikuisena kertonut pojalle, että ei…

  • Valheiden voima

    Lieneekö ketään meistä, joka arvostaisi valehtelua? Kun meiltä kysytään mitä luonteenpiirrettä arvostamme eniten ystävässä tai kumppanissamme, vastaus on lähes poikkeuksetta rehellisyys. Mutta olemmeko rehellisiä edes itsellemme, vaikka vaadimme sitä muilta? Minä olen valehdellut itselleni. Olen huijannut itseäni niin erinomaisesti, että valheeni on muuttunut totuudeksi itselleni. Valheeni on ollut käsittämätön rikkomus itseäni kohtaan, mutta ilman valehtelua…

  • Häpeä, häpeä, häpeä

    Miksi ajattelen minuuteen kohdistuvan häpeän olevan paljon kuultu ’sielunvihollinen’, saatana? Lapsena koetut vaillejäämiset ja elämän mittaan ulkopuolelta tulleet mitätöivät lauseet muuntuvat hiljalleen ihmisen mielessä hänen omaksi häpeäkseen joka kohdistuu hänen minuuteensa. Häpeä väittää ihmisen tajunnassa, että ihminen on huono ja surkea, kun tarvitsee rakkautta ja hyväksyntää. Rakkauden tarvitsevuus, joka rakenteellisesti on meissä kaikissa jo vauvasta…

  • Lapsen turva ja kiireettömyys

    Olin lenkillä koiramme kanssa. Lämmin tuuli hiveli T-paidan paljastamia, auringossa jo hyvin tarkenevia käsivarsiani. Teki mieli laskea jatkuvasti päätä hiukan takakenoon niin, että saatoin antaa tuulen hivellä esteittä myös kaulaani ja kasvojani ja kaikenlaisten tuoksujen saavuttaa hajuaistini. Oloni oli hyvin levollinen ja olosuhteista nautiskeleva. Samalta vaikutti Brunokin, joka mennä lönkytteli hihna löysällä pysyen, kevyenä kuin…

  • Läheisriippuvuus

    Läheisriippuvuus. Sana, joka sai minut kiivastumaan vielä kolme vuotta sitten. Asia, joka oli hyvin piilossa itseltäni. Olin eilen lounaalla minulle hyvin merkittävän ihmisen kanssa. Aikuisen miehen, joka omalla tavallaan on toiminut minulle isäpuolen roolissa. Siinä keskustelun lomassa ymmärsin, kuinka läheisriippuvainen oma isäni vielä eläessään oli. Miten se vei hänet hautaan yhdessä alkoholin kanssa. Katsoessani asiaa…

  • Terapia-asiakkaana terapeutti

    Olen tänä keväänä käynyt itsekin terapiassa. Terapeuttina hyvän terapeutin löytäminen on melkoinen temppu. Ensinnäkin kun en tutulle voi mennä ja usein tykkäämäni terapeutit ovat täystyöllistettyjä. Terapeuttina terapiassa on hyvä tarkastelukohta mikä terapiassa on se juttu, miksi siellä kannattaa käydä. Kun itse terapiassa saan hyviä kokemuksia saan myös tärkeitä oivalluksia omaa työtäni ajatellen.  Miksi terapiassa on…

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.