Blogimme:
Muutos on mahdollinen

  • Oikeus iloita

    Eilen sain viimeisen sytostaatin. Nyt voi alkaa toipuminen niistä. Ja valmistautuminen hoidon seuraavaan vaiheeseen, eli sädehoitoon. Juuri tässä hetkessä koen vähän epätodellisen helpottunutta oloa ja etsin itsestäni iloa, joka kaiketi tähän vaiheeseen myös kuuluu. Ennen sitä on kuitenkin joku sananen sanottavana. Oma perhe, oma lapsuuden perhe, puolison perhe, naapurit, monet ystävät ja jopa tutut ja…

  • Kiltti, kiltimpi, kiltein …

    ”Minulle kiltti ihminen on yksilö, joka noudattaa sydämeensä kätkeytyvää etiikkaa. Kiltti ihminen kantaa tietoisuudessaan pysyvästi huolta toisista ihmisistä.” Tämä on suora lainaus Stefan Einhronin kirjasta Aidosti kiltti. Hän kertoo kirjassa kiltteydestä, sen eri puolista ja ilmenemismuodoista. Miten paljon hyvää kiltteydellä on mahdollista saada aikaan ja toisaalta miten paljon sen alle kätketään pahuutta, miten usein se…

  • Uupumus

    Uupumus, mistä siinä on kysymys? Olen oppinut näkemään uupumuksen ennen kaikkea ihmistä jollakin tavoin suojaavana reaktiona. Se on alitajuntamme reaktio johonkin, jonka se kokee oman selviytymisemme kannalta suureksi uhaksi. Ehkä tarpeettoman usein uupumuksen kohdalla korostetaan sitä, miten se kehittyy pitkän ajan kuluessa (tämä on osin myös totta). Puhutaan loppuun palamisesta, joka on mielestäni käsitteenä hieman…

  • Kuka olen?

    Nimi: Marjut Räty Siviilisääty: Naimisissa Ammatti: Yrittäjä Mitä nämä edellämainitut asiat minusta kertovat? Tai mitä kertoo se, että olen kouluttautunut moneen eri ammattiin? Mitä kertoo se, että minulla on neljä lasta? Ei oikeastaan yhtään mitään. Ne ei kerro sitä, että olen voittanut syövän ja noussut ylös monen loppuunpalamisen jälkeen. Ne ei kerro sitä kuinka paljon…

  • Arvostuksen puute

    Tässä kuvassa olen sairaanhoitajaopiskelija. Vuosi taitaa olla 1996. Tulin kutsutuksi postin mainoskuvaukseen ja sain pläjäyksestä käteen muistaakseni jonkin verran yli 1000 mk. Se oli valtava raha opiskelijalle ja ihan pätevä kipuraha järkälemäisestä jännityksestä ja vaivaantuneisuudesta mitä tilanteessa koin.  No, ymmärsin myös, että korvaus oli iso lohkare sairaanhoitajan palkasta. Mutta rehellisesti, en pohtinut sekuntiakaan että vaihtaisin…

  • Pelkään kuulua joukkoon

    Turvallisessa työyhteisössä terävät kulmani hioutuvat ja muuttuvat pyöreiksi. Sellaisiksi niinkuin palapelin palat, jotka sopivat yhteen ja täyttävät tehtävänsä osana suurempaa kokonaisuutta. Terävät kulmani pyöristyvät luottamuksesta, arvostuksesta – siitä, että koen juuri oman palaseni tärkeäksi. Juuri sellainen turvallinen työyhteisö minulla nyt on. Minun palaseni hiotuminen osaksi kokonaisuutta on kestänyt pian kahdeksan vuotta. Terävät kulmani: riittämättömyyteni, syyllisyyteni…

  • Unelmieni työpaikka!

    Kun haluan olla turvassa, menen töihin! Kun avaan työpaikkani oven, voin purkaa kaikki suojaukseni, voin hellittää valppaudestani ja pakonomaisesta ympäristön ja ihmisten mielialojen skannauksesta ja voin näyttää kaikki tunteeni: ihastukseni, jännitykseni, suruni, vihani tai rakkauteni… pelkäämättä, että tuhoudun tai tunteeni vahingoittavat työntekijöitämme tai asiakkaitamme. Olen etsinyt turvaa koko elämäni ja kaikkialta. Olen käyttänyt kaikki mahdolliset…

  • Osia minusta

    Oletko sinä tietoinen itsestäsi olevista monista kerroksista? Aloitin tänä vuonna Ihminen tavattavissa-terapeuttikoulutuksessa. Vaikka toimin jo terapeuttina, en aloittanut siksi että saisin uuden tittelin vaan siksi, että olisin enemmän minä, olisin enemmän totta tilanteessa kuin tilanteessa, löytäisin itsestäni enemmän kerroksia. Ajattelen tutkivani itseäni, koska haluan yhä enemmän elää arvojeni mukaan ja itseni näköistä elämää. Tutkin itseäni,…

  • Syöpää sairastavan tunteet

    Tämä kirjoitus käsittelee syöpää. Jätä hyvällä omallatunnolla se väliin, mikäli se ei juuri nyt sovi siihen kohtaan elämää jossa itse olet. Sitä kohtaa on lupa suojella ja suodattaa myös uutisia sen mukaan. Ja tämänkin sanottuani, haluan myös sanoa, että tarkoitukseni ei ole järkyttää eikä dramatisoida, vaan ylläpitää itselleni sopivaa avoimuutta tuoden esiin elämää sellaisenaan, niin…

  • Tulla rakastetuksi

    On vaikea ymmärtää pahuutta, usein vieläkin vaikeampaa on muistaa hyvyyttä pahuuden alla. Sitä, miten rakkaudettomuus ja pelko ajaa meidät tekoihin joiden vuoksi jätämme muut kantamaan sitä kipua jota itse olemme kyvyttömiä kantamaan. Minä kirjoitan minusta, sinusta, ihan tavallisesta ihmisestä. Minä kirjoitan syyttömälle kassahenkilölle kiukuttelijasta, selän takana pahan puhujasta. Minä kirjoitan väsyneestä vanhemmasta joka huutaa lapselleen,…

  • Tukea vanhemmuuteen

    Vanhemmuuteen saa tarvita tukea – se osoittaa vastuullisuutta. Vanhemmuus on hyvin vaativa tehtävä ottaen huomioon lopulta sen yksinkertaiseltakin kuulostavan jalon tavoitteen lapsen auttamisesta kasvamaan omaksi itsekseen. Siksi persoonaksi joka hän ainutkertaisuudessaan on alusta asti syntynyt olemaan. Tämä vanhemmuuden merkitys pohjautuu psykoanalyytikko Donald W. Winnicottin ajatuksiin, jonka mukaan lapsen kasvu ja kehitys on ohjelmoitu etukäteen ja…

  • On aika harjoitella terapiaa

    Heippa, olen Mari, Ihminen tavattavissa -terapeuttiopiskelija. Vuonna 2019 lähdin Tommy Hellsten -instituutin kasvuryhmään. Aluksi kai ajattelin, että haen kasvuryhmästä jälleen yhden sulan valmentajan hattuuni. Aika pian ymmärsin, että kyseinen koulutus ei ole muita varten, vaan ihan minua itseäni varten. Itsetuntemusmatka on ollut antoisa, mutta myös rankka. Itsensä katsominen syvälle silmiin vaatii rohkeutta kohdata omat haavansa,…

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.